Perinteisesti hautajaisissa pukeudutaan mustaan. Miehillä on usein mustan puvun kanssa valkoinen paita ja tumma solmio. Naiset pukeutuvat arvokkaasti mustaan housupukuun tai mekkoon. Lasten vaatteiden on myös hyvä olla mustat, mutta heille suodaan helpommin vapauttaa pukeutumiseen.
Pukeutumista valitessa on hyvä ottaa huomioon hautajaisten luonne. Sukuja, omaisia ja hautajaisia on monenlaisia, joten varmin tapa on pitäytyä perinteisessä mustassa. Mustat hautajaisvaatteet kunnioittavat tilaisuuden vakavuutta. Hautajaisvaatteiden tulee olla hillityt eikä huomiota herättävät. Kuitenkin tärkeää on, että viihdyt myös juhlavaatteissasi.

Naisten pukeutuminen hautajaisiin
Nainen voi pukeutua mieltymyksensä mukaan mekkoon, hameeseen tai housuihin. Musta mekko on tyylikäs ja klassinen valinta. Pitsimekko on puolestaan kaunis ja elegantti. Mekon pariksi sopivat jakku tai neuletakki. Vaihtoehto mekolle on hame tai housut ja siihen sopiva yläosa. Kaiken olisi varminta olla mustaa naisen vaatetuksessa.
Pukeutumisetiketin mukaan hattua ei tulisi käyttää mikäli lähin naisomainen ei käyttä hattua. Jos lähin naisomainen käyttää hattua, hatun käyttöä voi harkita myös muut hautajaisvieraat. Lähimmällä naisomaisella hattu on tyylikäs asuste. Siihen voi kuulua kasvoille tuleva suruverho.
Naisen kengät hautajaisiin sisätiloissa tulisi olla mustat pikkukengät tai saappaat. Talvella tähän voi hyvin ottaa vapauksia varsinkin haudalla käyntiä varten. Joskus hautausmaat ovat lumenpeitossa eikä pienillä korkokengillä pysty kävelemään siellä. Tumma takki ja mustat hanskat ovat talvella tarpeen. Kaulahuivi voi olla valkoinen.

Miesten pukeutuminen hautajaisiin
Miehet pukeutuvat mustaan pukuun, valkoiseen paitaan, mustaan solmioon ja halutessaan valkoiseen taskuliinaan. Myös muut tummat puvut ovat mahdollisia. Talvella tumma juhlavatakki esimerkiksi villakangastakki ja kaulalla valkoinen silkkiliina ovat tyylikkäitä.
Jos mies osallistuu arkun kantamiseen, sitä varten voi varata valkoiset silkkisormikkaat tai mustat nahkahanskat. Miehen kengät tulisivat olla mustat. Rennommissa hautajaisissa erityisesti nuoret miehet ja pojat voivat valita mustan kauluspaidan hautajaisiin. Tärkeintä on, että vaatteet ovat siistit ja kunnioittavat tilaisuutta.
Lasten pukeutuminen hautajaisiin
Lapsillekin varmin valinta on valita mustat juhlavaatteet. Todettakoon kuitenkin, että myös lapsen ikä vaikuttaa luonnollisesti vaatteiden valintaan. Mitä vanhempi lapsi on, sitä lähempänä vaatetuksen tulisi olla aikuisten vaatimuksia. Pienillä vauvoilla ja taaperoilla ymmärretään paljonkin vapauksia juhlavaatteiden suhteen. Ylipäätään lapsille puetaan herkemmin väriä kuin aikuisille myös hautajaisissa.
Usein näemme lapsilla mustan lisäksi muita värejä. Tärkeintä on, että hautajaisvaatteet ovat siistit ja juhlavat. Toki musta on paras ja tyylikkäin värivalinta myös lapsille. Pojat voivat pukeutua mustaan kauluspaitaan ilman solmiota. Olisi hyvä, että valittu vaatetus ei vie huomiota surujuhlassa. Lasten ulkovaatteet voivat olla siistit tavalliset ulkovaatteet. Haudalla käyntiin on syytää varautua lämpimin vaattein kylminä vuodenaikoina.

Lopuksi
Hautajaiset ovat monesti herkkä tilaisuus eikä vaatetuksella sovi ilakoida. Pidä myös korut hillittyinä. Yhtenäiskulttuurin murenemisen myötä hautajaisissa näkee myös mustasta poikkeavaa pukeutumista. Kenkinä juhlapuvun kanssa näkee toisinaan käytettävän jopa tennareita. Vainaja on voinut jättää toiveitaan koskien omia hautajaisiaan. Vainaja on voinut toivoa esimerkiksi iloisia tai valoisia hautajaisia. Tällaisessa tapauksessa omaisesta voivat informoida hautajaisiin saapuvia vieraita pukeutumaan muuhun kuin mustaa.
Tavanomaisissa tapauksissa tai ilman erityisiä toiveita vieraiden on varminta pitäytyä mustissa juhlavaatteissa. Lasten vaatetuksessa on suopeampaa ottaa vapauksia värien suhteen. Toisinaan hautajaisissa näkee vain mustaa, lisäksi miehillä valkoiset paidat, jolloin olisi huomiota herättävää valita joukkoon muita värejä jopa valkoista naisten vaatetuksessa. Keskusteltaessa hautajaisvaatteista on kyse jossain määrin myös makuasioista.
Välillä hautajaisvieraat ovat pukeutuneet vapaammin valiten kirjavia vaatteita. Tämä sopii kunhan se ei häiritse surevia lähiomaisia. Jokaiset hautajaiset ovat uniikit.




